Revontulituki

Olemme käynnistäneet Revontulituki-toiminnan mahdollistaaksemme NL-perheen jäsenten harrastamisen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Seuran myöntämän taloudellisen tuen tavoite on parantaa vähävaraisten harrastajien mahdollisuuksia harrastaa cheerleadingia seurassamme ja näin vähentää harrastajien eriarvoisuutta taloudellisten resurssien osalta. Tukea voi hakea seuran jäsenen harrastuksen peruskustannukseen eli kausimaksuun (ei jäsenmaksuun tai leiri-, varuste- tai kilpailukustannuksiin).

Revontultuki-toiminnan avustukset tulevat kahdelta taholta:

  • Revontuli-rahastoon on tänä vuonna saatu varoja Osuuskauppa Arinan ”Pidetään yhdessä pohjoisen puolta” – ja POP Pankin toiminta-avustusta.
  • Toinen ja merkittävä osa tuesta on halukkaiden jäsenten mahdollisuus auttaa toisia, heikommassa taloudellisessa tilanteessa olevia jäseniä, maksamalla anonyymisti tukea hakeneen jäsenen kausimaksulasku toimimalla Revontulikummina


Yleiset ohjeet

Syyskauden avustuksen hakuaika on 27.8.-8.9.2024. Tukihakemuksien päätöksistä tiedotetaan tukea hakeneille henkilökohtaisesti 15.9.2024.
 
Tukea haetaan erillisellä hakulomakkeella. Alaikäisen harrastajan ollessa kyseessä hakemus tulee huoltajan täyttää. Tuen hakuaika on kevätkaudella tammi-helmikuussa ja syyskaudella elo-syyskuussa.

Täytäthän hakemuksen huolellisesti. Kaikki annettu tieto on luottamuksellista eikä sitä julkisteta missään vaiheessa, ainoastaan Revontulituki-toimintaan nimetyt vastuuhenkilöt käsittelevät tietoja.

Hakemuksessa tulee perustella huolellisesti, miksi harrastaja tarvitsee taloudellista tukea ja ilmoittaa, saako harrastaja tukea harrastuskuluihin joltain muulta taholta.

Linkki hakulomakkeelle, hae tukea täällä: https://urly.fi/3A2T
 
Hakemuksen käsittely

  • Hae tukea 8.9.2024 mennessä
  • Revontulituki-toimintaan nimetyt vastuuhenkilöt käsittelevät hakemukset viimeisen hakupäivän jälkeen
  • Päätöksistä tiedotetaan tukea saaneita 15.9.2024.

 Myöntämisen perusteet

Jaettavilla varoilla tuetaan sellaisia seuran harrastajia, joilla tai joiden perheillä on taloudellisia haasteita ja, jotka ovat sellaisessa tilanteessa, jossa (perheen) taloudellinen tilanne on muuttunut äkillisesti tai tilapäisesti (esim. opiskelu, työttömyys, ero, puolison kuolema, äkillinen vakava sairastuminen). Pääsääntöisesti tällaisessa tilanteessa tulee kuitenkin nojautua yhteiskunnan antamiin tukiin.

Tukisummat määräytyvät todennetun tuen tarpeen, hakemusten määrän ja kulloinkin jaettavissa olevien varojen mukaan. Yksittäinen jäsen ei voi saada useampaa tukea toimintakauden aikana eikä myönnetty tuki oikeuta tukeen automaattisesti seuraavalla kaudella, joten tukea on haettava uudelleen. Revontulituki-toiminnan vastuuhenkilöt esittävät tukien myöntämissuunnitelman johtokunnalle, joka päättää avustuksista johtokunnalle tehdyn selvityksen perusteella.

Myönnetty avustus käytetään suoraan harrastajan avoimeen, kuluvan kauden kausimaksulaskuun. Tukea ei makseta urheilijalle itselleen.
 
Huomioitavaa

Mikäli tuen myöntämisen jälkeen havaitaan tuen hakemisen osalta väärinkäytöksiä tai hakemuksessa on annettu virheellistä tietoa, on seuralla oikeus perua myönnetty avustus takaisin.
Seura pidättää oikeudet muuttaa tuen myöntämiskäytäntöjä itsellään.
 
Haluaisitko auttaa ja toimia Revontulikummina?

Revontulikummi-toimintaan kuuluu jäsenten mahdollisuus auttaa toisiaan. Onko tilanteesi sellainen, että voisit ja haluaisit auttaa jotakuta toista seuran jäsentä maksamalla hänen kausimaksunsa hänen puolestaan? Vuosittain käytössä olevat tukivarat eivät riitä kaikille apua tarvitseville ja avustusta hakeneille, joten yksittäisillä kummeilla on valtavan suuri merkitys avun antajina.

Revontulikummiksi voi ilmoittautua erillisen linkin kautta. Ilmoittautumisen yhteydessä jätät omat yhteystietosi, voit valita minkä ikäluokan harrastajaa haluaisit tukea ja minkä hintaluokan kausimaksun hänen puolestaan maksaa. Samalla voit halutessasi jättää avun saajalle terveiset ja hyvät kauden toivotukset! Ilmoittautumisen lähettäessäsi sitoudut toimintaan ja kausimaksun maksamiseen. Avustuspäätöksien käsittelyn jälkeen saat sähköpostiisi nimettömän tukea hakeneen urheilijan kausimaksulaskun tiedot (tilitiedot jonne maksu maksetaan, summa ja viitenumero), jolla voit maksaa kausimaksun. Avustuksen saajalle lähetetään sinun terveisesi nimettömästi, jos olet jättänyt terveiset.

Lue lisätietoja ja ilmoittaudu Revontulikummiksi täältä >>


Kysyttävää?

Mikäli tarvitset apua hakemuksen täyttämiseen tai haluat aiheesta lisätietoja, ole yhteydessä toiminnanjohtajaan:

Heli Jääskö, email heli.jaasko@northernlights.fi, p. 040-5047064.