Lajin historiaa

Cheerladingin historiaa

Cheerleadingin sellaisena kuin me tunnemme sen tänään, käynnisti Johnny Campbell, Minnesotan yliopiston opiskelija, joka marraskuussa 1898 hyppäsi yleisön eteen ja johdatti heidät kannustamaan yliopiston amerikkalaisen jalkapallon joukkuetta huudon avulla. Tämän jälkeen peleihin ryhdyttiin valitsemaan "huudon johtajia" (yell leaders), jotta yleisö kannustaisi omiaan enemmän.

1920-luvulla amerikkalainen jalkapallo kasvatti suosiotaan ja myös cheerleadingin harrastajamäärät kasvoivat vauhdilla. Tuolloin myös huutoihin alettiin lisätä pieniä stuntteja, liikkeitä ja akrobatiaa.

1940-luvulla kun miehet lähtivät sotaan, naiset ottivat paikkansa niin työmaailmassa kuin kentän laidallakin ja cheerleadingistä tuli enemmän naisten laji. Vuonna 1948 perustettiin Pohjois-Amerikassa ensimmäinen lajijärjestö National Cheerleading Association (NCA).

1960-luvulla lajia kehitettiin voimakkaasti eteenpäin keksimällä uusia stuntteja, hyppyjä ja muita liikkeitä sekä muodostamalla Top Ten -listoja yliopistojen cheerleader-joukkueista.

1970-luku levitti cheerleadertoiminnan myös muihin lajeihin. Laji kasvatti suosiotaan ja ensimmäiset kilpailut järjestettiin high school- ja yliopistojoukkueille.

1980-luvulla turvallisuuteen alettiin kiinnittää huomiota ja vaarallisimmat stuntit ja akrobatialiikkeet kiellettiin. Laji alkoi levitä muihinkin maihin, myös Suomeen. Suomessa lajin sm-kilpailu on järjestetty vuodesta 1985 lähtien ja Suomen Cheerleadingliitto on perustettu vuonna 1995.