Harjoitushalli

Northern Lightsin cheerleaderit siirtyivät vuoden 2014 alussa harjoittelemaan omiin harjoitustiloihin. Vuokraamme toimintaamme varten Oulun Taskilassa hallitiloja, jotka on remontoitu juuri cheerleadingin harjoitteluun soveltuvaksi. Tiloista löytyy neljä eri harjoitussalia, sosiaalitilat ja seuran toimisto.

Monivuotinen suunnittelu ja kahden kuukauden mittava remontointityö päättyi hallin avajaisiin tammikuun lopulla vuonna 2014. Hallin remonttityöt tehtiin pääosin talkoilla ja lähes kaikki hallin käytetyt kalusteet saimme lahjoituksina jäsenistöltä ja yhteistyökumppaneilta. Oman harjoitushallin mahdollistuminen oli siis paljolti kiinni upeasti mukana talkoissa olleista seuran jäsenistä, josta kiitos kaikille teille ja meille. Olemme iloisia, että voimme harrastaa ja harjoitella sellaisissa tiloissa, jonne mahtuvat kaikki seuran joukkueet saman katon alle harjoittelemaan. Lisäksi hallilla toimii seuran toimisto ja yläkerrasta löytyvät odottelu- ja oleskelutilat vanhemmille.

Taskilan hallin salit ja niiden varustelu:

  • Akrosali 8m x 10m, cheermattoa 7x10m ja lattia parketti. Varusteluna äänentoisto, patjoja, ponnistuslautoja ja pienten lasten harjoitteluvälineitä. Tilaan saatavilla myös taittopöytiä ja -tuoleja, jolloin tilan saa kalustettua luentotilaksi noin 20-30 henkilölle.
  • Tanssisali 8m x 12m, cheermattoa 6x10m ja lattia parketti. Varusteluna äänentoisto, balettitanko 6m ja peilit pitkällä sivulla.
  • Cheer1-sali 15m x 16m, cheermattoa 14x16m ja lattia parketti. Varusteluna äänentoisto, patjoja ja ponnistuslautoja.
  • Cheer2-sali 17m x 20m, cheermattoa 14x16m, tanssimattoa 14x16m ja lattia parketti. Varusteluna äänentoisto, balettitanko 6m, puolapuut 7m, peilit pitkällä sivulla, airtrack 2x10m ja fysiikkavälineet (levypainot, kahvakuulat, vastuskuminauhat, vatsapyöriä, jumppapalloja, tasapainolautoja, step-lautoja, hyppybokseja ym.). Cheer2-saliin on oma sisäänkäynti ulkoa ja se on erillään muista saleista. Lisäksi salissa on oma pukukoppi ja wc.

Koska vaalimme perinteikkään seuran yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä, teemme osan hallin huolto- ja siivoustöistä yhdessä harrastajien ja heidän vanhempiensa kesken talkoilla, jolloin harjoitustiloista koituvat kustannukset eivät siirry suoraan kausimaksuihin kasvavina kuluina. Siksi hallin päivittäistä siivousta hoitavat omalta osaltaan tiettyinä päivinä viikossa ne juniori- tai aikuisten joukkueet, jotka harjoittelevat hallilla kolme kertaa viikossa tai enemmän, ja lisäksi aikuisten joukkueista myös tätä vähemmän viikossa harjoittelevilla on omia siivousvuoroja. Päiväsiivous käsittää mm. yleisestä siiteydestä huolehtimista ja roskakorien tyhjennyksen.

Hallinäännöissä myös muistutetaan kaikkia hallilla harjoittelevia siitä, että yhdessä pidämme hallin siistinä eli muistetaan laittaa roskat roskiin ja tavarat aina käytön jälkeen niille kuuliville paikoille.

Lisäksi kerran kuussa teemme yhdessä isomman kuukausisiivouksen, jolloin mm. imuroidaan cheer-salin ja akrosalin matot. Junioreiden ja aikuisten joukkueille on jaettu omat kuukausisiivousvuorot vuodeksi kerrallaan ja oman joukkueen kuukausisiivousvuoro on kerran vuodessa.