ÄÄNESTÄ MEIDÄN SEURAA 20.11.-3.12. — NLC ehdolla Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta –tuen saajaksi!
16.11.2023
Äänestä meitä! Seuramme on valittu mukaan Osuuskauppa Arinan tämän vuoden Pidetään yhdessä pohjoisen puolta –tuen äänestykseen! Osuuskauppa Arina tukee pohjoisen yhteisöjä ja jakaa tukea pohjoissuomalaisten lasten ja nuorten toimintaan sekä hyväntekeväisyyteen toimialueellaan. NLC on nyt ensimmäistä kertaa seurana ehdolla ja äänestyksessä mukana. Mihin me käytämme tukirahan, jos sitä saamme? — Olemme pitkään suunnitelleet uudenlaista harrastamisen tukimuotoa seuraan ja vuonna 2024 käynnistämme Revontulikummi -ohjelman, jonka tavoitteena on mahdollistaa harrastaminen ja urheileminen myös niille jäsenille, joiden taloudellinen tilanne on juuri nyt tiukempi. — Ajatuksena on tarjota mahdollisuus jäsenille tai ulkopuolisille tahoille auttaa tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevia urheilijoita avustamalla heitä heidän kausimaksuissaan. Mikäli saamme Arinan tukirahaa, käytämme tämän tuen ensi vuonna kokonaisuudessaan juuri Revontulitukeen, suoraan tukea hakeneille jäsenille. Haluaisimme mahdollistaa NL-perheen jäsenten harrastamisen ja lajissa kehittymisen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Äänestys käynnistyy maanantaina 20.11. ja äänestää voi 3.12. saakka. Kaikki Arinan asiakasomistajat voivat äänestää. Tarkkaile Arinan asiakasomistajapostiasi, sillä Arina lähettää kaikille asiakasomistajille äänestysohjeet ja tietoa tukikampanjasta sähköpostilla! Jokaisella asiakasomistajalla on käytössään ääni. Kiitos jos äänestät meitä! Lue lisää osoitteessa: sydanpohjoissuomelle.fi/sponsorointi Lisätietoja ensi vuonna alkavasta Revontulikummi-tuesta seurassa julkaistaan alkuvuodesta.
|