Cheertanssin aikuisten sarjan EM-pronssia Ouluun

3.7.2022




Sunnuntaina 3.7. kilpailtiin cheerleadingin Euroopan mestaruuksista Ateenassa, Kreikassa. Northern Lightsin naisten tanssijoukkue Ladies Dance Team teki oululaista historiaa napaten pronssimitalit koko kilpailujen suurimmasta sarjasta.

NL Ladies Dance Team selvitti lauantaina tiensä finaaliin ja viiden parhaan joukkoon aikuisten tanssisarjassa, yhteensä 19 joukkueen joukosta. Molemmille päiville joukkue onnistui tekemään tasaisen laadukkaat suoritukset. Edes Ateenan paahtava kuumuus ei kilpailuviikolla vaikuttanut joukkueen suoritustasoon.

— Meidän valmistautuminen kisaan sujui todella hyvin. Saimme kesäkuun SM-kilpailujen jälkeen ylläpidettyä laadukasta tekemistä ja hiottua ohjelmaa vielä lisää. Meillä oli selkeät rutiinit. Kaikki oli harjoiteltu ja suunniteltu niin hyvin etukäteen, ettei mitkään häiriötekijät vaikuttaneet suoritukseen, hymyilee valmentaja Jonna Ruikka.

Aikuisten cheertanssi-sarja on yksi Euroopan kovatasoisimpia ja kilpailluimpia sarjoja. Oululaiset onnistuivat pitämään paikkansa pronssimitalissa kiinni niin semifinaalissa kuin finaalissakin. Hopealle kiilasi Slovenian joukkue erittäin pienellä 5,5 pisteen erolla ja mestaruuteen tanssi tamperelainen Dream Team Dancers. Mitalisija tässä sarjassa on valtavan kova saavutus, mikä tekee myös valmentaja Ruikan erityisen onnelliseksi:

— Olen valtavan ylpeä koko joukkueesta ja tytöistä, olemme odottaneet tätä edustuspaikkaa niin kauan. Alunperin saimme oikeuden edustaa Suomea jo kaksi vuotta sitten, mutta koronan vuoksi kisoja ei järjestetty. Se tekee tästä vielä entistäkin hienompaa!

NL Ladies Dance Team teki mitalin myötä samalla myös oululaista cheerleadinghistoriaa. Edellisen kerran oululainen naisten tanssijoukkue on nähty EM-lavoilla vuonna 2002 eli tasan 20 vuotta sitten. Seurassa työ aikuisten ikäluokan cheertanssin eteen on jatkunut sitkeästi kaikki vuodet ja nyt oululaista väriä saatiin jälleen nähdä Euroopan mestaruus –kilpailuissa. Valmentaja Ruikka oli myös 20 vuotta sitten mukana, tuolloin urheilijana joukkueessa.

— Onhan tämä uskomattoman siistiä, vaikka ei se 20 vuotta välissä tunnu niin pitkältä ajalta kuin miltä se kuulostaa!  Ja heti perään pääsemme myös ensi vuonna edustamaan Suomea EM-kilpailuihin... Silloin kisataan Italiassa, iloitsee Ruikka.

 

- - -
Vuoden 2023 EM-edustajat on valittu Suomen mestaruus –kilpailuista kesäkuussa 2022. Ladies Dance Team nappasi tuolloin SM-hopeaa ja lunasti EM-edustuspaikan myös tulevan vuoden Euroopan mestaruus –kilpailuihin.

- - -

Joukkueen urheilijat:

Anttila Aada
Elomaa Olivia
Heikkala Heidi
Heikkala Jonna
Huuki Ella
Hyvönen Henna
Järvenpää Lotta
Kemppainen Niina
Kinnunen Kiia-Maria
Kokko Iines
Moilanen Julia
Mustakangas Cia
Mäenpää Sonja
Mäki Siiri
Paasovaara Johanna
Pesonen Pinja
Pitkänen Anna
Raappana Matilda
Uutinen Sonja
Yliluoma Josefiina
Yrjänheikki Aliisa

Valmentaja: Jonna Ruikka
Joukkueenjohtaja: Annukka Sallamaa
Oheisvalmennus: Mirelle Lund (mental), Sami Lund (fysiikka)