|
|
Tänä vuonna NLC palkitsi jälleen perinteisin menoin seuransa jäseniä, jotka ovat jättäneet jälkensä seurayhteisöömme! Palkintokategorioita uudistettiin, ja Vuoden urheilija -palkinto jaettiin edustusjoukkueiden omassa Edari Showcasessa.
Vuoden urheilija on kehittynyt merkittävästi junioriurheilijana niin lajitaidoissa kuin henkisissä valmiuksissakin. Hän toimii esimerkillisenä urheilijana, jonka asenne, sitoutuminen ja periksiantamattomuus näkyvät päivittäisessä tekemisessä. Hän vie joukkuetta eteenpäin määrätietoisella ja intohimoisella otteella. Hän asettaa aina joukkueen edun etusijalle ja toimii esimerkkinä muille niin harjoituksissa kuin kilpailutilanteissa.
- Vuoden urheilija palkinnon saaminen on minulle suuri kunnia ja se yllätti minut täysin. Näin suuressa seurassa täynnä upeita urheilijoita, en olisi voinut kuvitella saavani tätä palkintoa. Olen kiitollinen ja otettu siitä, että kova työni tanssin parissa ja paloni lajia kohtaan on huomattu! Urheileminen tämän lajin parissa on ihan parasta ja varsinkin kun sitä saa tehdä niin ihanien ihmisten kanssa. Oma urheilu-urani ei ole aina ollut helpoin, mutta luovuttamista en ole ikinä nähnyt vaihtoehtona. Parasta lajissa on se, että etenemis- ja kehittymis- mahdollisuudet ovat rajattomat ja tanssin myötä olen saanut kokea uskomattomia kokemuksia! Niitä toivottavasti myös paljon vielä edessä.
Valtavat onnittelut Oona!
|